Rekry
∙
Rekry ∙
Paid Media Trainee
Muru Agency on vuonna 2023 perustettu kasvava mediatoimisto Helsingin Leipätehtaalla Kalliossa. Fokuksemme on erityisesti tehokkaassa mediasuunnittelussa ja mitattavassa taktisessa digimainonnassa. Asiakkaanamme on yli 40 yritystä B2B- ja B2C-aloilta sekä julkishallinnosta joille toteutamme jatkuvaa digimainontaa ja mediasuunnittelua.
Iloinen, nopeasti toimeen tarttuva ja asiantunteva otteemme on saanut ylistystä – suurin ylpeyden aiheemme onkin, että saamme uusia asiakkaita eniten nykyisten suosituksista. 💫
Etsimme tiimiimme harjoittelijaa, jolla on intoa oppia ja kehittyä digimainonnan parissa. Olet innostunut mainonnan strategisesta suunnittelusta sekä digimainonnasta. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa alan työkokemusta, vaan etsimme tekijää, jolla on intoa oppia ja kehittyä.
Paid Media Traineena hyppäät mukaan asiakasprojekteihin yhdessä muiden tiimiläistemme kanssa. Harkan työtehtävät voivat olla esimerkiksi hakusanamainonnan optimointia Google Adsin parissa, sosiaalisen median mainosten rakentamista Metaan, TikTokiin ja LinkedIniin, mainosjulkaisujen suunnittelua, somekommenttien moderointia, verkkosivuanalytiikan tutkimista sekä mainonnan raporttien koostamista asiakkaillemme. Murulla pääset sukeltamaan laajasti mediatoimiston vauhdikkaaseen maailmaan!
✍🏻 Sovit tähän pestiin, jos nyökkäät näissä:
✔️ Etsit opintoihisi kuuluvaa harjoittelupaikkaa digimarkkinoinnin kulmalla.
✔️ Olet analyyttinen, tarkka ja huolellinen, sekä oma-aloitteinen selvittämään pulmia. Digimarkkinoinnin maailma muuttuu jatkuvasti – eniten käytetty työkalumme onkin Google-haku!
✔️ Kirjoitat suomen kieltä natiivisti, sillä harkkatehtäviisi kuuluu myös mainostekstien kirjoittamista someen ja Googleen.
✨ Nämä ovat eduksi:
✔️ Kaikki osaaminen ja kokemus markkinoinnin parista, oli se sitten koulusta saatua, oman TikTok-tilisi päivittämistä, perheyrityksen nettisivujen päivittäminen… Kerro, mitä olet opiskellut ja mitä osaat!
✔️ Kirjoitustaito ja idearikkaus – eikä ole haitaksi, jos sinulla on kokemusta esim. Photoshopista tai Canvasta.
💰 Palkkaus
Harkkapalkkamme on 1 200 €/kk, jonka lisäksi lounasetu.
💡 Muru työpaikkana
Toimistomme sijaitsee Helsingin Leipätehtaalla, ja harjoittelu tapahtuu lähityönä toimistollamme.
Tiimissämme on 7 mainonnan osaajaa ja rekryämme jatkuvasti lisää!
Työvälineinä Applen laitteet
Välipalakaappi tarjoilee limuja, granolaa ja herkkuja iltapäivän energiacrashiin
Toimistokoiramme Nasu vastaa vartioinnista, työviihtyvyydestä sekä imuroinnista
Jos olet innokas kehittymään digimainonnan osaajaksi, kerro meille itsestäsi! Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi otsikolla “Paid Media Trainee” osoitteeseen rekry@muruagency.fi viimeistään sunnuntaina 23.11. Kerro hakemuksessasi itsestäsi, mahdollisesta jo karttuneesta sisällöntuotannon, digimainonnan- tai markkinoinnin osaamisestasi, opinnoistasi sekä kiinnostuksistasi markkinoinnin suhteen. Vastaamme kysymyksiin rekryyn liittyen mieluiten sähköpostitse: rekry@muruagency.fi
Harjoittelu on 4–6 kk pituinen ja alkaa heti 2026 tammikuun alusta. Laita siis pian viestiä, sillä käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana!