Referenssimme
Tutustu töihimme
Työskentelemme niin tarkan B2B-markkinoinnin kuin laajemmankin kuluttajamarkkinoinnin parissa. Teemme Google-mainontaa verkkokaupoille, liidien tavoittelua rakennusfirmoille sekä jäsenhankintaa järjestöille – mainossisältöjä tietenkään unohtamatta. Meiltä löytyy ässät hihasta jokaiselle tavoitteelle. Kysy vaikka!
Muutamia asiakkaitamme
Neurosonicin digimainonnan kumppani
Muru vastaa Neurosonicin digimainonnasta kokonaisvaltaisesti – yhdistäen strategisen suunnittelun, tuloksellisen mainonnan ja jatkuvan kehityksen kaikissa kanavissa. Yhteistyömme tavoitteena on kasvattaa myyntiä ja vahvistaa Neurosonicin asemaa hyvinvointiteknologian edelläkävijänä.
Jo ensimmäisen yhteistyökuukautemme aikana saavutimme merkittäviä tuloksia mainonnalla, tehostimme kokonaiskonversioiden määrää Metan kautta ensimmäisen yhteistyökvartaalimme aikana peräti +750 %. Onnistuimme myös kehittämään Google-mainonnan mainostuottoa +658 % elokuussa 2025. Tulokset perustuvat dataohjattuun mainonnan optimointiin, kohderyhmien tarkkaan määrittelyyn ja jatkuvaan testaamiseen eri mainosmuodoilla.
Kanavat
Meta, LinkedIn, SEM
Cheap Energy – digimarkkinoinnin kokonaisvaltainen kumppanuus Suomessa
Olemme toimineet Cheap Energyn digimainonnan ja hakukoneoptimoinnin kumppanina syksystä 2024 lähtien, kun brändi lanseerattiin Suomen markkinoille. Yhteistyömme kattaa kokonaisvaltaisen digimarkkinoinnin suunnittelun, toteutuksen ja jatkuvan optimoinnin. Pääfouksenamme on konversioiden kasvattaminen ja kustannustehokkuus.
Suunnittelemme ja hallinnoimme yhdessä asiakkaan kanssa Cheap Energyn jatkuvaa digitaalista mainontaa sekä taktisia kampanjoita, jotka tukevat brändin kasvua ja tunnettuuden rakentamista. Lisäksi toteutimme laajan hakusanatutkimuksen, jonka pohjalta kehitämme yrityksen verkkosivujen hakukonenäkyvyyttä ja sisältöstrategiaa.
Muru toimii Cheap Energylle kumppanina, joka yhdistää datalähtöisen mainonnan ja luovan markkinointiviestinnän – tavoitteena kestävä kasvu ja vahva asema energia-alan kilpailulla markkinalla.
Kanavat
Facebook, Instagram, TikTok, SEM, Ohjelmallinen
Hyvä Apajan mediatoimistoyhteistyö
Olemme tehneet Hyvä Apajan digimainontaa jatkuvana yhteistyönä syksystä 2024 alkaen. Yhteistyö kattaa sekä kuukausittaisen, ylläpitävän mainonnan suunnittelun ja toteutuksen että laajemmat, monikanavaiset kampanjakokonaisuudet eri tuotebrändeille.
Vastaamme digimainonnan kokonaisuudesta: suunnittelemme kampanjan mediasuunnitelman, valitsemme tarkoituksenmukaiset kanavat ja rakennamme kampanjat käytännössä valituille alustoille. Toteutuksessa yhdistyy ketteryys ja tavoitteellisuus – pystymme reagoimaan nopeasti eri sesonkeihin, asiakastarpeisiin ja mainonnan tuloksiin.
Yhteistyön ytimessä on tehokas ja joustava digimainonnan malli, jossa yhdistyvät jatkuvuus, brändiajattelu ja vaikuttavat sisällöt.
Kanavat
Meta, Pinterest, SEM, video, ohjelmallinen
Retta Asuntovuokrauksen someylläpito
Teemme Retta Asuntovuokraukselle jatkuvaa sisällöntuotantoa ja some-markkinointia, jotka tukevat vuokravälityksen liiketoimintaa ja vahvistavat brändiä asumisen asiantuntijana. Toteutamme kuukausittain visuaalisesti houkuttelevia ja kustannustehokkaita somesisältöjä, joissa yhdistyvät selkeys, tyylikkyys ja oikea tone of voice.
Tuotamme ajankohtaisia ja kiinnostavia nostoja asumisesta sekä sisältöjä, jotka lisäävät Retan tunnettuutta ja sitouttavat yleisöä eri kanavissa. Yhteistyömme tulokset puhuvat puolestaan, miten strateginen sisällöntuotanto ja dataohjattu somemainonta voivat kasvattaa vaikuttavuutta ja sitoutumista kustannustehokkaasti – saavuttimme 34,99 % sitoutumisasteen Instagram-mainonnassa.
Kanavat
Facebook, Instagram, TikTok
Nosteen Google-mainonnan auditointi ja jatkuva ylläpito
Toteutimme Terapiatalo Nosteen neljän eri liiketoiminta-alueen Google Ads -tilien syväluotaavan auditoinnin, sekä optimointiprojektin. Kävimme läpi Google-tilin, uudistimme kampanjarakenteet sekä optimoimme niitä kolmen kuukauden ajan. Optimoinnin tuloksena klikkiprosentti kasvoi +21,99 % ja klikkihinta laski -15,19 % verrattuna samaan ajanjaksoon edellisenä vuonna. Yhteistyö on jatkutunut sen jälkeen jatkuvan Google-mainonnan ylläpitona.
Kanavat
Google Ads -hakusanamainonta.
Ruokaa omasta maasta
-merkin someylläpito
Vastaamme Ruokatiedon Instagramin ja Facebookin suunnittelusta ja ylläpidosta osana laajempaa ruokakatiedon viestintää. Yhteistyömme ytimessä on jatkuva sisällöntuotanto, jonka fokuksessa viestinnällinen tiedonjako ruokatietoudesta.
Sisällöt vaihtelevat kausiteemoista tietoiskuihin ja osallistaviin julkaisuihin, ja niissä hyödynnetään sekä valokuvaa että videota.
Seuraamme tarkasti, miten eri teemat ja julkaisut toimivat yleisöissä, ja kehitämme sisältöä jatkuvasti datan ohjaamana. Tavoitteena ei ole vain näkyvyys, vaan vaikuttava, helposti lähestyttävä ruokakasvatus sosiaalisen median keinoin.
Kanavat
Facebook ja Instagram
Co-Testin kotitestien lanseeraus ja markkinointi
Co-Test toi ferritiinin, d-vitamiinin, keliakian ja virtsatietulehduksen kotitestit ruokakauppoihin vuoden 2024 alussa. Olemme olleet alusta saakka mukana lanseeraamassa tuotteita vastaamalla lanseerauskampanjasta, strategisesta mediasuunnittelusta sekä mainonnan ylläpidosta.
Kanavat
Sosiaalinen media (mm. Meta ja TikTok), Google Ads
-hakusanamainonta, display- sekä natiivimainonta.
Théhuoneen verkkokaupan Google- ja somemainonta
Yhteistyömme alkaessa kehitimme Théhuoneen Google Ads -tilin rakennetta ja kampanjoita niin, että mediakuluissa päästiin yli 35 % kustannussäästöön, kuitenkin säilyttämällä saman tulostason.
Mainostili auditoitiin, päivitimme ostostrategiat sekä mainonnan tekniset asetukset vastaamaan tämän päivän suosituksia.
Kanavat
Hakusanamainonta, somemainonta
Pesurivuokraus.fi-sivuston jatkuva digimainonta
Digimainonta on tekstiilipesurien vuokraukseen keskittyvän yrityksen pääasiallinen asiakasvirran lähde. Vastaamme pesurivuokrauksen mainonnasta Googlessa sekä sosiaalisessa mediassa. Lisäksi olemme toteuttaneet Pesurivupkraukselle kuvapankkeja, videoita sekä hakukoneoptimoinnin projektin.
Yhteistyömme myötä Pesurivuokraus.fi:n Google-mainonnan konversioprosentti on kaksinkertaistunut budjettimme ollessa jopa 33 % pienempi verrattuna samaan ajanjaksoon edellisvuonna.
Kanavat
Google Ads -mainonta ja somemainonta.
Markkinointi ja mainonta mielessä?
Yli 35 yritystä on uskonut digitaalisen markkinointinsa käsiimme. Meiltä saat järkeviä suosituksia – ota siis yhteyttä! Voit myös varata suoraan ajan Annikin kalenterista.